Tiedote 25.01.2023

Ysit töihin! – Haussa kesätyöpaikat ysiluokan päättäville

Kesätyöpaikkojen haku on käynnistynyt vilkkaana. Moni yhdeksäsluokkalainen on nyt kriittisen, ensimmäisen kesätyökokemuksensa äärellä. Vimpelin 4H-yhdistys tukee nuorta työelämän ensimetreillä.

Kesätyöpaikkojen haku on tammi–helmikuun taitteessa kuumimmillaan. 4H-järjestö, Duunitori ja K-ryhmä ovat lanseeranneet Ysit töihin -kesätyökampanjan, joka kannustaa ysiluokkalaisia nuoria hakemaan kesätöitä ja työnantajia palkkaamaan erityisesti peruskoulunsa päättäviä nuoria töihin.

Peruskoulunsa päättäville ysiluokkalaisille ensimmäinen kesätyökokemus on usein ratkaisevan tärkeä reitti työelämään ja omien vahvuuksien tunnistamiseen. 

Työnantajat ja -tekijät eivät kuitenkaan aina kohtaa. Osa työnantajista saattaa turhaan arkailla alle 18-vuotiaiden nuorten palkkaamista. Siksi nuorisojärjestö 4H ja yrityskumppanit Duunitori ja K-ryhmä ovat yhdistäneet voimansa. Tavoitteena on löytää mahdollisimman monelle ysiluokkalaiselle työpaikka kesälle 2023.  

Ajokortti työelämään vahvistaa ysien työelämätaitoja

4H-järjestö tukee ysien työllistymistä tarjoamalla ysiluokkalaisille Ajokortti työelämään -koulutuksen, joka suoritetaan osana koulutyötä ysiluokan aikana niissä kouluissa, jotka ovat mukana 4H:n Ysit töihin -toiminnassa. 

Koulutus perehdyttää nuoren työnhakuun ja työelämässä toimimiseen. Siihen kuuluu mm. asiakaspalveluharjoituksia sekä oma-aloitteisuuden ja työelämän pelisääntöjen opettelua. 

Ysit töihin -toiminta on mittavaa ja kasvaa jatkuvasti. Vuonna 2022 koulutuksia oli tarjolla 124 kunnassa ja sen suoritti liki 10 000 ysiluokkalaista eli noin viidesosa koko ikäluokasta. Heistä 67 % löysi kesätyöpaikan 4H-yhdistysten ja paikallisten työnantajien tuella.  

“Moni työnantaja luulee, että on helpompaa palkata täysi-ikäisiä kuin alle 18-vuotiaita. Osa myös pohtii, mitä töitä voi teettää 15–16-vuotiailla, joilla ei ole työkokemusta”, sanoo kehityspäällikkö Anu Parviainen Suomen 4H-liitosta. Työnantajien on mahdollista löytää koulutettuja nuoria paikallisten 4H-yhdistysten kautta ja tähän vinkkejä tarjotaan Ysit töihin -kampanjasivustolla.

“Kokemus Ysit töihin -toiminnasta on osoittanut, että lähes jokaisessa työpaikassa on sopivia työtehtäviä nuorille. Koulutuksilla annetaan valmiuksia ensimmäistä työkokemusta varten sekä rohkaistaan työnantajia ottamaan nuoria töihin”, Parviainen sanoo. “Tavoitteena on, että yhteistyöllä kesällä 2023 työllistyneiden ysien joukko kasvaa entisestään.” 

Duunitori ja K-ryhmä yhdistävät työtehtävät tekijöihinsä 

Kesätyökausi 2023 on lähtenyt vilkkaasti liikkeelle. Kesätyöpaikkailmoituksia on luettu Duunitorilla marraskuun alun jälkeen jo noin 1,3 miljoonaa kertaa.

 

Duunitorilla on nyt jo kolmatta vuotta käytössä erityisesti 15–16-vuotiaille suunnattu kesätyönhakusivusto, joka auttaa juuri ysiluokkalaisia löytämään töitä. Tällä hetkellä heille suunnattuja ilmoituksia on alle 200 kaikista yli 6300 kesätyöpaikkailmoituksesta.

K-ryhmä on Ysit töihin -toiminnan pääyhteistyökumppani. Paikalliset K-kauppiaat tapaavat vuosittain tuhansia yhdeksäsluokkalaisia Ajokortti työelämään -koulutuksissa sekä palkkaavat ysejä kesätöihin.

Kesällä 2022 kaikista K-ryhmän kesätyöntekijöistä noin puolet eli 3000 henkilöä oli 14–17-vuotiaita. Suurin osa K-ryhmän 6000 kesätyöpaikasta on haussa helmikuun aikana osoitteessa https://www.kesko.fi/kesatyo.

4H tukee nuoren työllistymistä hänen omalla paikkakunnallaan 

Vimpelissä on 23 yhdeksäsluokkalaista.  Mm. Vimpelin kunta, paikalliset seurat sekä yrittäjät työllistävät nuoria.  Vimpelin 4H-yhdistys on yksi nuorten työllistäjistä tänäkin kesänä. 

Jos nuori ei saa työpaikkaa, hän voi perustaa 4H-yrityksen ja työllistää itse itsensä.

”Jos nuori on kiinnostunut perustamaan 4H-yrityksen, kannattaa ottaa yhteyttä minuun, me neuvomme, koulutamme sekä tuemme yrityksen perustamisessa” sanoo Vimpelin 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Kirsi Sänkiaho.

Vimpelin 4H-yhdistyksen toiminta on lapsi- ja nuorisolähtöistä, läpinäkyvää ja voittoa tavoittelematonta.  Järjestämme kerhoja, kursseja, leirejä sekä koulutamme ja työllistämme nuoria.  Teemme tiivistä yhteistyötä koulujen, järjestöjen sekä paikkakunnan nuorisotoimijoiden kanssa. 

Kuulumme valtakunnallisesti toimivaan, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomaan 4H-nuorisojärjestöön. Järjestö tukee toiminnallaan lasten ja nuorten kasvua työelämään, yrittäjyyteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen.  4H muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista lähes 200 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Lisää tietoa saat Vimpelin 4H-yhdistyksestä kotisivuiltamme osoitteesta; https://vimpeli.4h.fi